- 0 Keskustelu
-
Pandora
Pandora on yksi jättiläisplaneetta Polyphemuksen kuista , joka kiertää kaksoissstähti Alpha Centauri A:ta.
Ensimmäisen tähtienvälisen retkikunnan löydettyä kuun 25 vuotta sitten vuonna 2129, Pandora on ollut yksi mielenkiintoisimmista asioista, jota ihmiskunnalle on tapahtunut satoihin vuosiin. Uutispalvelut rakastavat videopätkiä Pandoran villeistä maisemista ja sen oudoista kasveista ja eläimistä.
Maan kulttuureille, jotka ovat menettäneet kaiken yhteytensä luontoon, Pandora on salaperäinen, alkukantainen ja pelottava paikka. Pandoran ilmakehä, joka on myrkyllinen ihmiselle, koostuu typestä, hapesta, hiilidioksidistä, ksenonista, ammoniakista, metaanista ja syaanivedystä. Myrkyllisyys aiheutuu siitä, että Pandoran ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noin 18% koko ilmakehästä, kun taas Maassa sen pitoisuus on hyvin pieni. Kiertoradalta katsottuna kuitenkin kasviston nykyinen laajuus maanpinnalla osoittaa, että Pandora kuhisee elämää. Erityisen olennaista Pandoran elämässä on siellä asuva ihmismäinen humanoidirotu nimeltä Na'vi.
Pandoran elämä on tutkimusten mukaan sähkökemiallisesti yhdistynyt kaikkeen elolliseen. Näin ollen niin Pandoran kasvit kuin eläimetkin kommunikoivat toistensa kanssa. Koska Pandora kuhisee elämää, tämä ominaisuus on luonut suuren viestintäverkon, joka kattaa koko Pandoran.
| |